Yhteenveto kaudesta 2002 - 2003

Kauteen lähdettiin uudistuneella joukkueella ja valmennusjohdolla. Virallista tavoitetta ei asetettu, mutta se lienee ollut sarjanousijan klisee "sarjapaikan uusiminen." Vaihtuvuus joukkueessa oli suuri, kun uusia miehiä tuli 4 kpl ja vanhemmasta päästä siirtyi mm. Rangers legendat Magic Kuosmanen ja Pökkö Hiukkamäki pelaamaan Rangers-35 ikämiesjengiin. Sarjanousija ei varmaankaan heti kärkeen olisi kovempaan testiin voinut joutua, kuin vieraspeliin MK-67:aa vastaan. Ottelu oli paras esitys mitä Rangers on heittänyt mies muistiin, otteluraporttiin tästä. Tuo loistava voitto antoi uskoa omaan touhuun ja boostia koko kaudelle.

Ennen kauden alkua tavoitteeksi pantiin puolustuspelin petraaminen. Pieni vilkaisu sarjataulukkoon kertoo, että tavoitteessa onnistuttiin enemmän kuin hyvin. Kun kaudella 01-02 Rangers verkko heilui 183 kertaa 20 ottelussa, niin tällä kaudella lukema näytti 130 samalla ottelumäärällä. Vähennystä siis lähes 3 maalia per ottelu, puhumattakaan Rangerssin edellisestä II-divari kaudesta, jolloin päästettiin 228 maalia. Toki puolustuspelissä on vielä paljon petrattavaa, mutta jos vauhti on sama, niin veskari voi hankkia pilkkijakkaran ja kahvit termospulloon maalille muutaman vuoden päästä. Toki tehtyjen maalien määräkin tippui, mutta tämä oli odotettavissa, kun vaihdetaan hurlumhei maalinteko kilpailusta puolustavaan taktiikkaan.

Rangerssin otteiden tasaisuutta kuvastaa myös se, että jokaiselta jengiltä otettiin vähintään yksi piste ja Beweä lukuunottamatta voitimme jokaisen vastustajan ainakin kerran. Myöskin Porvoon hallissa teimme hyvää jälkeä. Tappiosarake näytti nollaa ja viidestä pelistä kokosimme 8 pistettä. Ehkä pienoinen Porvoo kammo on nyt siirretty historian kirjoihin.

Rangers joukkueesta voisi nostaa useammankin miehen, mutta lähtökohtiin nähden kolme miestä nosti tasoaan reilusti. Rookie pystin 01-02 kaudella pokannut Harri Oittinen jatkoi maalilla siihen, mihin edellisellä kaudella oli jäänyt. Varmoja otteita illasta toiseen ja muutama todella huikea ottelu takasivat sen, että puolustuspää oli iskussa. Toinen puolustuspään hahmo oli Jykä Vuorio. Jykä siirrettiin hyökkääjän roolista puolustukseen ja osoitti rautaista monipuolisuutta hoitamalla tonttinsa eleettömästi ja varmasti. Unohtaa ei voi Rangerssin Bobby Orria, Arska Ikäläistä. Huimat tehot pakin paikalta ja samalla kovaa puolustuspeliä, jossa otetaa puhtaasti luulot pois vastustajan hyökkäykseltä.

Kuten kausiennakossa veikattiin, niin hyökkäys ei ollut enää yhden ketjun varassa, vaan molemmat ketjut maalasivat tasaiseen tahtiin. Milloin sattui huono ilta toiselle vitjalle, niin onnistujat löytyivät toisesta.

Ehkä kauden päätösturnauksen Bewe ottelusta jäi jollekin kuva, että kausi olisi ollut fiasko, mutta sitä se ei tosiaan ollut. Lujaa täytyy töitä tehdä, että kausi 03-04 päätetään samanlaisilla tilastoilla. Päätösturnauksen Bewe peli sinällänsä oli meille pelkkää pelailua, sillä kuukausi aikaisemmin oli päätetty jatkaa II-divarissa.

Hyvät kesät kaikille ja kiitos Timolle, Hessulle, Nisselle ja Jukkikselle siitä työstä, jonka olette tehneet tämän joukkueen eteen. Toivottavasti nähdään samoissa merkeissä syksyllä!!

Antti Määttä

Kausiennakko

Tilastot